Tilkuista räätälöiden työhön kiinni

Tarinat | 13.12.2023

Karhulan Klubitalo Kotkassa on yksi Suomen 23 Klubitalosta. Klubitalomme taustaorganisaatio on Kakspy, Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys Ry. Toimin  Karhulan Klubitalon johtajana. Kakspyllä on ollut Paikka auki-työntekijöitä aiemminkin, mutta itselleni tämä oli ensimmäinen kokemus Paikka auki- avustusohjelmasta. Kun minulle viime keväänä tarjottiin mahdollisuutta toimia mentorina, tartuin haasteeseen mielelläni. Etukäteen tutustuin Paikka auki- sivuston materiaaleihin ja verkkotapahtumiin, jotka auttoivat heti alkuun orientoitumaan tulevaan tehtävään.

Ohjaamista yhteistyössä

Kakspy Ry:lle haettiin Paikka auki-ohjelman kautta työntekijää järjestöavustajaksi, jonka työkenttänä on koko yhdistys, mutta kotiyksikkönä toimii Karhulan Klubitalo. Muissa, kuin Klubitalon työtehtävissä ovat työntekijää ohjanneet ja työtehtäviä koordinoineet yhdistyksen kehittämiskoordinaattori sekä henkilöstökoordinaattori. Aluksi mietin, kokeeko työntekijä järjestelyn sekavana, mutta yhteistyö ja kokonaisuudet osapuolten kesken saatiin rakennettua niin, että kaikki ovat kokeneen ratkaisun toimivana. Työntekijä on myös saanut ohjauksen aina siltä, joka tietyn aihealueen parhaiten hallitsee ja näin myös työtehtävät pysyvät monipuolisina ja motivoivina.  Työntekijä toi esiin, että monipuoliset järjestötehtävät ja se vastuu joka hänelle on työssä luotettu, ovat merkittävästi kasvattaneet itsevarmuutta.

Työnkuvan rakennuspalikat

Työntekijää hakiessamme oli listattu tehtäviä, jotka järjestöavustajan työhön sisältyisivät. Työnkuvaan jätettiin reilusti väljyyttä, jotta työ pystyttiin yhdessä työntekijän kanssa rakentamaan molempia hyödyntäväksi kokonaisuudeksi. Toimivan yhteistyön rakentaminen vaatii jatkuvaa dialogia työntekijän, mentorin ja työyhteisön välillä. Yhdessä suunnitellen työn kokonaisuus rakentui työntekijän osaamisen, kiinnostuksen kohteiden ja voimavarojen pohjalta. Huomioitavaa on myös, että työ tarjoaa riittävää haastetta, uuden oppimista, itseluottamuksen lisääntymistä ja uskoa omaan osaamiseen. Kun kyseessä on osatyökykyinen, voivat oman jaksamisen rajat yllättää, jolloin on tärkeää että mentori kuulee työntekijän tarpeita ja tilannetta herkällä korvalla. Työn räätälöinnissä onnistutaan parhaalla mahdollisella tavalla, kun lähtökohtana on luottamus, jolloin työntekijä tuntee voivansa tuoda avoimesti esiin omat toiveensa, tarpeensa ja haasteensa.

Joustoa ja jaksamista työaikajärjestelyin

Työtehtävien lisäksi työntekijän kanssa räätälöitiin hänelle sopivin työaika. Osa-aikatyön tunnit sovitettiin viidelle päivälle, koska työntekijä kokee, että säännöllinen päivärytmi tukee työssäjaksamista parhaiten. Jos työntekijä on halunnut osallistua työhön liittyviin tapahtumiin ja niiden järjestelyihin jotka tapahtuvat päivittäisen työajan ulkopuolella, sovimme käytännöistä yhdessä. Työntekijän aloittaessa uudessa työssä ei pystytä vielä arvioimaan kaikkia niitä mahdollisuuksia ja mahdollisia työkyvyn ja työn haasteita, joita työ tuo tulleessaan. Mentorina huolehdin, että olen tietoinen niistä työtehtävistä koko organisaation tasolla, joita työntekijällä kulloinkin on työn alla sekä rohkaisen ja tuen häntä avoimesti kertomaan, mikäli työtehtäviä kertyisi liikaa.

Se tärkein

Klubitalomme työyhteisö on pieni ja tiivis, jossa on totuttu toimimaan empaattisesti moninaisia haasteita elämässä kohdanneiden ihmisten kanssa.  Positiivinen, tasa-arvoinen ja jäsenensä sellaisenaan hyväksyvä työyhteisö on merkittävä tekijä jokaisen työhyvinvoinnille. Osatyökykyiselle työyhteisö johon tuntee kuuluvansa, olevansa tärkeä osa sitä ja kokemus, että tulee hyväksytyksi myös puutteineen, luo tulevaisuuteen suuntaavaa toivoa siitä, että oma paikka työelämässä vielä löytyy.  Järjestötyö joustavana ja ketteränä tarjoaa erinomaisen työympäristön työntekijän tarpeista lähtevälle räätälöinnille.

 

Jonna Merimaa
Karhulan Klubitalon johtaja
Kakspy ry