Työn avulla kohti täysipainoista osallistumista yhteiskuntaan
Monella oma paikka työelämässä löytyy tielle osuneita esteitä ylittäen. Paikka auki -ohjelman kaltaiset hankkeet tekevät tärkeää työtä tarjotessaan työllistymismahdollisuuksia niille, joilla on ollut haasteita työllistyä.
Paikka auki -työpaikka, palkkatukeen verrattavissa oleva työpaikka sosiaali- ja terveysalan järjestössä, näyttää monen kohdalla lisäävän hyvinvointia. Ohjelman kautta työllistyneet esimerkiksi kertovat taloudellisen tilanteen vakaantumisesta, koetun elämänlaadun paranemisesta ja itsevarmuuden kasvusta. Myös tulevaisuuden suunnitelmat saattavat selkeytyä työssä käynnin aikana. Osalla Paikka auki -työpaikka toimii ensikosketuksena palkkatyöhön. Osalla taas se toimii väylänä takaisin työmarkkinoille. Elämäntilanteen vakautumisen ja elämänlaadun paranemisen kaltaiset muutokset hyvinvoinnissa voivat olla tärkeitä askelmia portailla kohti täysipainoista yhteiskuntaan osallistumista.
Esittelen tässä kirjoituksessa palveluiden kehittämiseen kaksi näkökulmaa, jotka nostan työkykyä, työoloja ja työllistämisen tukea koskevista tutkimuksistani. Vaikka viittaan tekstissä Paikka auki -ohjelmaan paikoitellen, kaikki esitetyt ajatukset koskevat palveluiden kehittämistä yleisellä tasolla mihinkään yksittäiseen palveluun tai hankkeeseen viittaamatta.
Katse yksilön vahvuuksiin työssä – mutta miten?
Työkyky ja työolot ovat olleet työelämää koskevan akateemisen tutkimuksen kestoaiheita vuosikymmeniä – eikä syyttä. Aiheet kumpuavat työelämän arjessa havaituista ongelmista, ja tutkimusten ydintulokset ovat kestäneet aikaa, vaikka työ on viime vuosikymmenet tehnyt hidasta mutta varmaa siirtymää tehdassaleista konttoreihin!
Työkyky ja työolot ovat käsitteitä, joiden käyttöala on verrattain laaja. Molemmat vaikuttavat niin työn aloittamisessa onnistumiseen kuin työssä suoriutumiseen mutta myös työtyytyväisyyteen. Käyttöyhteydestä riippumatta ne edustavat vuorovaikutuksellista lähestymistapaa: niiden avulla voidaan tarkastella sitä, kuinka työntekijöiden yksilölliset vahvuudet ja heikkoudet – paino sanalla vahvuudet – voidaan parhaiten huomioida osana työpaikan “tavanomaisia arkikäytäntöjä” ja kuinka näihin arkikäytäntöihin parhaiten vaikutetaan. Tämä näkökulma on olennainen näkökulma myös työllistämishankkeiden toimintoja suunniteltaessa.
Tarkennetaan kuitenkin ensin mitä näillä käsitteillä tarkoitetaan. Nykyajattelussa työkyky käsitteenä on muuttunut huonoon terveyteen ja työkyvyttömyyteen liittyvästä käsitteestä ihmisten voimavaroja kuvaavaksi käsitteeksi. Työkykyinen–työkyvytön-jaottelun sijaan työkykyä tarkastellaan kolmella jatkumolla, jotka ovat työssä jaksaminen, työn hallinta ja työhön osallistuminen. Tätä erottelua voidaan hyödyntää myös tukipalveluita suunniteltaessa. Oikeanlainen tuki huomioi kaikki mainitut ulottuvuudet tasapainoisesti. Tuen kohteena ei ole niinkään yksilö ja hänen ominaisuutensa: näkökulma siirtyy yksilöistä heidän työssä pärjäämistä edistäviin ja ehkäiseviin tekijöihin. Työolot muodostavat joukon tällaisia tekijöitä.
Tutkimuskirjallisuudessa on runsaasti näyttöä siitä, että liian vaativa työ suhteessa työkykyyn ja osaamiseen tai kokemus siitä, ettei pysty hallitsemaan työtänsä vähentävät työntekijöiden hyvinvointia. Pahin yhdistelmä on tilanne, jossa samanaikaisesti työn liiallinen vaativuus yhdistyy heikkoon työn hallintaan. Tämä yhdistelmä on myrkkypilleri, joka tutkimusten mukaan altistaa myös lähtökohdiltaan terveitä nuoria työntekijöitä mielenterveysperustaisille ongelmille.
Paikka auki -ohjelmaan edellä mainitut tekijät liittyvät ainakin siten, että sen seurannan tulokset viittaavat työtyytyväisyyden olevan yhteydessä työntekijöiden kokemaan hyvinvoinnin paranemiseen. Matalan työtyytyväisyyden voi tulkita ainakin osin riippuvan työkykyyn nähden väärin mitoitetusta työstä tai koetuista ongelmista työoloissa.
Työyhteisön arjessa tuki voi tulla monesta suunnasta. Se voi olla lähtöisin esihenkilöltä tai työyhteisön muilta jäseniltä. Myös työterveyshuoltoa tai ulkopuolista tukihenkilöä voidaan hyödyntää ratkaisujen löytämisessä. Viime aikoina tutkimuksessa on lisäksi korostettu työntekijän omaa roolia oman työn muokkaamisessa itselle mielekkääksi. Mikään yksittäinen taho ei voi yksin vastata ratkaisujen hakemisesta. Tämä korostaa koordinoivan ratkaisukeskeisen työotteen sekä riittävän ja avoimen kommunikoinnin merkitystä. Työllistymispalveluiden vaikuttavuuden näkökulmasta kyse on siitä, kuinka edellä kuvatut periaatteet onnistutaan integroimaan osaksi standardoituja toimintamalleja. Tutkimuskirjallisuus ei tällä hetkellä anna asiasta yksiselitteistä kuvaa: joudumme pitkälti soveltamaan yleisiä periaatteita tapauskohtaisesti.
Tulevaisuuden palvelut vaativat nykyistä vankemmat perustukset
“Neuvoisitko minne päin minun pitäisi mennä?”, kysyi Liisa.
“Riippuu siitä, minne haluat päästä”, sanoi Irvikissa.
Kaikki hyötyvät, kun vaikeuksia työuran kanssa kokeneet löytävät voimavaransa ja työllistyvät. Liisa Ihmemaassa -kirjan katkelma korostaa kuitenkin, että muutoksen tavoittelu ei ole itsessään tavoiteltavaa – pitää myös tietää mihin suuntaan haluaa mennä. Irvikissan esittämä kommentti on varsin ajankohtainen tänään: työllistymistä tukevat palvelut ovat paraikaa läpikäymässä pientä vallankumousta toimintakykyteorian kaltaisten ajattelutapamuutosten ja lisääntyneen näyttöperustaisuuden vaatimusten ristipaineessa. Muutostarpeen tunnistaminen ei kuitenkaan automaattisesti johda toiminnan näyttöperustaisuuden lisääntymiseen. Siksi tarvitaan tutkimuksen ja käytännön yhteistyötä ja vuoropuhelua.
Tiede voi tukea kehittämistyötä tekeviä hankkeita monin tavoin. Tutkimuksissa käytetyt käsitteet, mittarit ja menetelmät voivat auttaa palvelun tavoitteenasettelun tarkentamisessa ja vaikutusten mittaamisessa. Vaikuttavaksi todetut toimintamallit on helpompi perustella rahoituksesta vastaaville päättäjille. Tärkein tapa, jolla tiede voi olla tukemassa käytäntöä, on mielestäni apu oikeiden kysymysten asettamisessa ja tarkastelukohteiden valinnassa. Tiede esimerkiksi kysyy armotta, mikä erottaa korkealaatuiset palvelut heikkolaatuisista?
Toimintamallien ystävänä havaitsin ilokseni, että Paikka auki -ohjelmassa työsuhteen laadullisiin tekijöihin jo kiinnitetään huomiota. Nimettyjä toimintamalleja on useita kuten Mentorointi, Osallisuus ja Jatkopolut. Näihin voit perehtyä tarkemmin nettisivun “Materiaalit” -osiossa. Sisällöt vaikuttavat hyvin harkituilta ja myönteiset asiakastulokset myös tukevat positiivista ensivaikutelmaa. Tarkastelukulman nostaminen työllistämispalveluiden kehittämiseen yleisesti herättää kysymyksen siitä, voitaisiinko näiden toimintamallien avulla parantaa työllisyyspalveluiden laatua laajemminkin? Kuinka pääsisimme selvyyteen asiasta?
Näyttöön perustuva tuettu työllistyminen on hyvä esimerkki pitkäjänteisestä toimintamalleihin nojaavasta laatutyöstä. Nykyinen tutkimushankkeeni tutkii kuinka yhteiskunnan ja instituutioiden rakenteet edesauttavat tai ehkäisevät tämän näyttöpohjaisen käytännön juurtumista osaksi palvelujärjestelmää. Esimerkissämme laatutyö perustuu yleisen tason periaatteisiin, joihin kuuluvat mm. yksilölähtöisyys ja yksilön valinnan kunnioittaminen. Yleisistä periaatteista laadun kehittäminen etenee periaatteiden toiminnallistamiseen – toimintamallissa tarvittavat muutokset asiakastyön toteutuksessa tai organisaatiotasolla kuvataan sillä tarkkuudella, että muutokset näkyvät hyötyinä asiakkaille. Uskon vahvasti mallin laatutyön toteuttamistapaan, jonka perusajatuksena on toimintamallien kytkeminen niin lähelle palveluiden arjen toimintoja kuin mahdollista, sekä varmistaa että palveluiden vaatimat muutokset juurtuvat osaksi toteuttavien organisaatioiden normaalitoimintoja.
Tutkimuksen ja käytännön yhteistyöllä on mahdollista luoda nykyistä vankemmat perustukset työllistymistä tukeville palveluille. Tulevaisuus on avoin ja se tulee näyttämään laajuuden, jolla Paikka auki -ohjelman toimintamallit onnistuvat muokkaamaan käsityksiämme laadukkaista työllistämispalveluista. Ajattelen, että parhaimmillaan ohjelman kattavaan tutkimusaineistoon nojaavilla tuloksilla on aidosti mahdollisuus laajentaa ymmärrystämme työkyvyn, työolojen ja työllisyyshankkeiden suhteista sekä ohjelman näkökulmasta mutta antamaan panoksen myös yleisemmällä toimintamallien kehittämisen tasolla.